”Olin omistanut elämästäni 15 vuotta Taekwon-Dolle. Se ei ollut vain laji minulle, vaan elämäntapa ja intohimo.”
Hierarkian huipulla ei ole mitään. Tämä lause, vaikka se kuulostaa aluksi kovin radikaalilta, herättää syvällisiä pohdintoja elämän tarkoituksesta ja saavutusten merkityksestä. Tarina, joka kätkeytyy vuoteen 2019, valaisee tätä ajatusta syvemmin.
Olin omistanut elämästäni 15 vuotta Taekwon-Dolle. Se ei ollut vain laji minulle, vaan elämäntapa ja intohimo. Matkaani oli kuulunut paljon uhrauksia. Olin muun muassa ottanut henkilökohtaista lainaa 30 000 euroa sen tukemiseksi. Osa lainarahasta oli mennyt välttämättömiin menoihin, kuten asumiseen ja elämiseen, ja toinen osa kilpailumatkoihin.
Toivoen tukea opetus- ja kulttuuriministeriöltä, olin useampaan kertaan hakenut apurahoja, mutta kertaakaan en niitä saanut. Lajini ei ollut yhteiskunnallisesti tarpeeksi merkittävä saadakseen tukea. Kilpailuja oli Keski-Euroopassa lähes joka viikonloppu. Matkaseuralaisina olivat toisinaan eri treenikavereita, eri seuroja, Viivi ja toisinaan yksi unkarilainen potkunyrkkeilyvalmentaja, jonka seura oli ottanut minut suojelukseensa.
”Huomasin, että ketään ei oikeastaan kiinnostanut.”
Vuosi 2019 oli merkittävä, sillä se toi mukanaan sen hetken, jota olin odottanut vuosikymmenen ajan. Joka päivä olin visualisoinut tavoitteeni ja haaveillut siitä, kuinka elämäni olisi muuttunut sen saavutettuani. Vaikka olin kilpaillut aiemmin maailmanmestaruuskisoissa, tämä vuosi oli erilainen. Tiesin, että jos joka kilpailun välissä kehittyisin, voittaminen olisi vain ajan kysymys.
Kun viimein voitin Taekwon-Don maailmanmestaruuden, ensimmäinen tuntemani tunne oli euforia. Ystävät ja sukulaiset juhlivat voittoani, ja olin jopa Hesarin otsikoissa.
Ajattelin, että elämäni muuttuisi täysin. Ajan myötä huomasin, että mikään ei muuttunut. Espoon kaupungilta tuli onnittelukirje, joka lämmitti mieltä. Joskus ennen on ollut kai tapana tarjota tontti. Eniten olin kuitenkin haaveillut pääseväni linnan juhliin ja voivani viedä Viivin mukanani. Kutsua linnan juhliin ei kuitenkaan koskaan tullut. Nopeasti juhlahuumakin unohtui. Hetken päästä voitosta kukaan ei enää muistellut mestaruuttani. Huomasin, että ketään ei oikeastaan kiinnostanut.
Kuva (c) Michael Holler
Tämä kokemus sai minut pohtimaan syvällisesti saavutusten merkitystä. Olin käyttänyt suuren osan elämästäni lajin parissa, ja nyt tuntui, että voitto oli merkityksetön. Olin omistanut vuosia pyrkimykselle, joka ei enää tuntunut miltään.
Törmäsin yksi päivä Jordan Petersonin esitykseen, joka liipaisi aiheen vierestä. Kokemukseni viittaavat symboliin, jonka olin nähnyt usein dollarin setelissä – pyramidin huipulla olevan silmän. Tuon silmän voi ajatella kuvastavan mytologisesti samaa aisiaa kuin Egyptin jumalan Horuksen silmä, symboloiden tietoa ja valaistumista.
“Olin kiivennyt hierarkian huipulle, mutta huomasin, ettei siellä ollutkaan mitään.”
Horus on muinaisessa Egyptissä merkittävä jumalhahmo. Hänet kuvataan usein haukan pään omaavana jumalana, ja haukka oli Horuksen pyhä eläin. Horuksen silmä symboloi yleisesti tarkkaavaisuutta ja tietoisuutta. Egyptiläiset uskoivat, että Horus-silmä toi mukanaan valaistumisen ja näkemyksen voiman. Se oli kyky nähdä syvemmälle, ymmärtää totuutta, ja tunnistaa hyvä pahan keskellä.
Olin kiivennyt hierarkian huipulle, mutta huomasin, ettei siellä ollutkaan mitään. Olisi väärin sanoa, etteikö saavutuksillani olisi mitään väliä, mutta niiden merkitys osoittautui olemattomaksi verrattuna siihen, mitä olin odottanut. Se, mitä sieltä kuitenkin löytyi, oli uudenlainen näkemys elämästä. Tämä kokemus sai minut miettimään syvemmin elämän tarkoitusta. Monet meistä tuhlaavat elämänsä kiipeillessä sokeana erilaisissa hierarkioissa, olipa kyseessä työyhteisö, urheilujoukkue, instituutio tai kaveriporukka.
“Horus on myös lintu, joka ei ole yhden hierarkian uhri, vaan vapaa liikkumaan pyramidin huipulta toiselle.”
Oletamme, että hierarkian huipulla olemme tyytyväisiä ja onnellisia. Onnellisuutta ei kuitenkaan kestä kauaa, vaan se on hetken huuma. Olemme monesti sokeita hierarkioille. Jos tuhlaat elämäsi kiipeillessä, saatat huomata, että elämä on mennyt ohi ja olet jahdannut jotain, jota ei olekaan olemassa.
Elämässä on mentävä eteenpäin. Vanhoja on turha jäädä muistelemaan, sillä harvoin kukaan muukaan niitä muistelee. Elämä koostuu sarjasta uusia nykyhetkiä. Hierarkioiden kiipeily voi olla merkityksellisen tuntuista, ja ehkä osa elämän merkityksestä tuleekin juuri tästä kiipeilemisestä. On kuitenkin tärkeä muistaa, että hierarkian huippu ei ole päätepiste, vaan elämä jatkuu myös sen jälkeen. Matka on merkityksellisempi kuin päämäärä. Liian moni huippu-urheilija ei tiedä mistä jatkaa, kun suuri saavutus on saavutettu.
Hierarkiat ovat myös rajoittavia. Hierarkian mukana tulevat usein myös ryhmänormit, jotka rajoittavat vapauttasi tehdä mitä haluat. Esimerkiksi juristi tai konsultti saattaa joutua miettimään, että jääkö pomon pyynnöstä tekemään pitkää päivää uramahdollisuuksien toivossa, vai tuleeko kotiin perheensä luokse päivälliseksi.
Tästä päästään takaisin Horukseen. Nimittäin Horus on myös lintu, joka ei ole yhden hierarkian uhri, vaan vapaa liikkumaan pyramidin huipulta toiselle. Se ei jää yhdenkään hierarkian jalkoihin, vaan lentää vapaasti hierarkioiden välillä.
“Ehkä totuus onkin se, että jokaisen on kiivettävä oma hierarkiansa saadakseen Horuksen silmän, tietämyksen.”
Päätin, että en enää tavoittele pelkästään hierarkioiden tunnustusta tai pyri miellyttämään yhteisöjä. Vaikka edelleen tykkään kiipeillä hierarkioissa, pyrin suhtautumaan hierarkioihin etäisesti takertumatta niihin. Ainoa yhteisö, jolle omistaudun, on perheeni, ja kaikki muut ulkoiset hierarkiat tulevat nyt omien ja perheeni ehtojen mukaan. Pyrin olemaan vapaa liikkumaan eri hierarkioiden välissä ja tekemään valintoja omasta vapaasta tahdostani, ilman että minun tarvitsee taipua ulkoisten paineiden alle. Katson nykyisin hierarkioita lintuperspektiivistä.
Elämässä on myös paljon muutakin kuin hierarkioiden kiipeily. Tärkeää on löytää merkitystä ja nautintoa siitä, mitä tekee, ja jakaa se rakastamien ihmisten kanssa. Olemme kuitenkin helposti sokeita hierarkioille, sillä niiden kiipeilemisen houkutus on suuri. Ehkä totuus onkin se, että jokaisen on kiivettävä oma hierarkiansa saadakseen Horuksen silmän, tietämyksen.
